12.12.2013

Joulun odotuksen aika ei ole juttuni. Itse juhlaa vastaan ei mitään ole, mutten vain innostu kaikesta siitä koristelusta, valmistelusta. Sen sijaan nautin hämärän hyssysstä ja sen aikaan saamasta tunnelmasta. Kotiamme koristaa erilaiset kynttiläasetelmat, valonlähteitä löytyy lähes joka nurkasta. Tässä alkusyksyn muutama otos.

Kynttilän jalat Sokokselta ja Pentikiltä.

Kynttilälyhdyt Stockmannilta alkusyksystä hankittu.
Kynttilöiden suhteen olen tosi kranttu. Olen lähes koko syksysn etsinyt "sitä oikeaa". Viime talvena löysin Plantagenista erinomaisia nk. pöytäkynttilöitä. Yläkuvassa beigen värinen on sellainen. Ne eivät savuta eivätkä lorota nestettään pitkin varttaan. Samassa kuvassa oleva valkea kynttilä on Ikean. Nekin palavat tasaisella liekillä, mutta tekevät omituisen kyhmyn, palavat ikään kuin poterossa.
Tänä syksynä olin jo lähes epätoivoinen kynttilöiden suhteen. Plantagenin kynttilöitä ei ollut!! Yritin kartoittaa kaikki markettikynttilät ja jouduin pettymään. Jopa Havin kynttilöihin. Nyt alkaa hamstraus, sillä eilen Plantagenissa käydessäni olivat he roudanneet viimeiset lavat esiin.

Tuikkukynttilöistä olen ehdoton Ikean tuikkujen, isojen ja pienien kannattaja. Niistä ei sen enempää. Nyt on aika sytytellä taas kotimme tunnelmalliseksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti