30.3.2014

Hiomattomia ja hiottuja timantteja

Vaikka kuinka kelloja käännetään tai valoisaa aikaa tulee lisää, silti aika on kortilla. Aurinkoinen, lämmin ilma liikuttaa ja sisätiloissa en malttaisi olla. Syy-seuraus-suhtessa siis koneen äärellä olo pienenee. Selityksen makua, mutta en vain ole kerennyt kirjaamaan ajatuksia. Itse harmittaa, sillä niin paljon viimeiseen kymmeneen päivään mahtuu. Mutta tipotellen…

Viikko sitten saimme ilon ja kunnian juhlistaa nuoren miehen konfirmaatiojuhlaa. Niin kuin olettaa saattaa, juhlaa vietettiin loistokkaasti ja makoisasti iloisessa ja väkirikkaassa juhlajoukossa. Juhlan sankari edusti upeasti!
Juhlista palattuani tajusin, kuinka pian näistä pienistä taaperoista kasvaakaan aikuisuutta kohti meneviä nuoria teinejä ja pian nuoria aikuisia. Kuinka paljon sitä äitinä toivookaan onnistuvansa kasvatustehtävässään ja luodessaan turvallista pohjaa lapsensa tulevaisuuteen?!
Itselläni kun on vain se yksi ja ainoa lapsi, tuntuu huoli ja vastuu toisinaan pelottavan suurelta.

Tulevaisuutta kun tähyää, mieleen tulee se läheisten tukiverkko, joka on kultaakin kalliimpaa.
APUA, minun mussukallani ja tulevaisuudessa, ketä siihen kuuluu??? En voi luottaa uusperheen mukana tulleeseen nk. velipuoleen. En vain voi, vaikka kuinka toivoisin…ihmettä toki voi odottaa.

Sen sijaan toivoisin pojalleni läheisiä ihmisiä juuri näistä tämän hetken läheisistä. On rakkaiden kavereiden lapsia, hekin perheensä ainoita (tällä hetkellä ainakin:) ) ja on "suurperheitä" useine lapsineen sekä tietty minun rakkaat ystävät.
Toivoisin, että näistä teineistä tai junioreista olisi itsestään selvää olla osa meidän arkea ja juhlaa. Olisi mahtavaa olla luottamuksen arvoinen jo nyt ja kyetä turvaamaan edes hippusellisen tulevaa heidänkin ajatusten myötä. Jo nyt nämä "nuoret lapset" ovat meidän juniorin suuri idoleja, ihan pelkällä olemuksellaan ja käytöksellään. Toisten kanssa leikki on paras yhteys, toisten kanssa taas pelit, toisinaan riittää vaan yhteinen tekeminen vaikkain suuremmalla ja aikuisten joukolla. Tärkeintä on vain se huomiointi ja toiselle omistettu aika. Eipä se ole ydinfysiikkaa meidän aikuistenkaan kesken… Ajatusta ja aikaa!!!

Se vaatii vain aktiivisuutta. Peiliin on katsottava. On oltava enemmän läsnä ja kuulolla. Näiden hiomattomien timanttien aika vaan on myös kortilla. On vain pakko luottaa meidän aikuisten luomaan verkkoon, antaa tilaa ja tunkea yhteyteen useammin.

Viimeisen parin viikon ajan olen itse saanut nauttia läheisten, omien ystävieni, niiden hiottujen timanttien seurasta ja luottamuksesta. Taas totean, etten pärjäisi ilman teitä! Viime viikosta isolla sydämellä teitä halaan S, T, A, S, U, K, S, H!
Toivottavasti minun ei tarvitsekaan!

21.3.2014

Valoisammat päivät, tekevämpi mieli

Aurinko, mikä ihana tekosyy. Eikä itseasiassa edes tekosyy vaan piristävä seikka. Kyllä olen sitä odottanutkin. Töiden jälkeen jaksaa paljon enemmän ja saa aikaiseksi paljon enemmän. Minusta se kaikki johtuu auringon valosta, lämpöä ei hirmusti ole ollut jaossa.

Päivinä muutamina olen istunut  jo terassilla  cafe macchiato seuranani. Muutaman joutilaan kerran olen tarttunut "hömppäkirjaan". Sekin harrastus on jäänyt taka-alalle, vaivihkaa. Vai olisiko syy ollut "aikuisnäössä"? Lukeminen (=silmien siristäminen) helpottui huomattavasti, kun sain lukulasit. Ei tarvitse keskittyä niin äärettömän tarkkaan siihen tihruamiseen ja katseen kohdentamiseen. Niin, olenhan ollut tietoinen asiasta, en vain ole ollut aikaansaava. Nyt sitten etsitään avaimien lisäksi rillejä. Hukassa ovat, usein.

Vuodenaikojen vaihtuessa herään myös käsityön tiimoilta.  Talvella oli into ryhtyä neulomaan. Aloitinkin useamman työn,, mm. neuletakin, huivin, liivin… Jokainen on viimeistelyä vaille valmis, ne eivät jaksa enää innostaa. Ja talvikin osoittautui leudoksi, ei oikein ollut tarvettakaan villaisille.

Viime viikolla oli ompelemisen aika. Kevät tekee tuloaan ja vaatekaapissa tuntuu roikkuvan vaan niitä "vanhoja virttyneitä, ankeen harmaita" vaatteita. Mitään ei ole päällepantavaa. Jotain uutta olisi saatava…

Kävin ystäväni kanssa aiemmin kangaskaupoissa kiertelemässä. Mitään tiettyä ei ollut mielessä. Itseni tuntien oli turha hakeutua kirkkaankeltaisten tai violettien kankaiden äärelle eli tutuilla tummilla ja pliisuilla väreillä mentiin.  Muutamat mallit ja kaavat olen toimiviksi ja hyviksi havainnut, niistä sitten pienillä muutoksilla ja muokkaamisilla oli taas tarkoitus jotain tehdä.  


Viereisessä kuvassa onkin viime viikon tuotoksia. Takimmaisena olevasta harmaasta tein nk. koevedoksen. Kaavat olivat mekon, tunikaversion tein. Toimii, mutten tiedä kuinka hyvin ensimmäisen pesun jälkeen. Kangas on harvaan kudottua pellavaa ja saattaa kutistua. Päällimmäisellä beigellä samat. Tämä kangas jäi aiemmin mieleeni kaupoilta ja halusin tehdä siitä jotain.
Välistä pilkottaa 'tavallisuudesta poikkeava' tekele. Äitini oli ystävänsä kanssa päättänyt piristää garderobiani kukkakuosilla.  Kangas materiaalina, kevyenä ja ilmavana, ei ole hassumpi. Mutta…ne värit. Ei varmaan ole maailmassa väriä, mitä siinä kankaassa ei olisi. Teinpä kuin teinkin paidan, kesäpaidan. Valkoisten housujen kanssa voisin kuvitella sitä pitäväni. Ainakin kerran ;) . Kiitos ajatuksesta ja inspiraatiosta äiti ja rouva T!
Katsotaan, jäävätkö tuotokset pitoon vai kertakäyttöisiksi. Kiva oli tehdä ja kipinä säilyy.

Viikonlopusta on tulossa mukava. Ystäviä, jääkiekkoa, juhlia. Työviikon, etenkin tämän TYÖpäivän, jälkeen aion niistä nauttia.

8.3.2014

Arjen ärsyt naistenpäivän kunniaksi


Myönnän, en odottanut naistenpäivänä mitään erityiskohtelua, enpä juuri edes -huomioita.
Meidän lauantai oli normi, sillä pojan harrastukseen singahdettiin jo aamuseitsemän jälkeen. Ja armas mieheni oli tehnyt aamiaisen, niin kuin lähestulkoon joka lauantai ja sunnuntai.

Mutta… miten onkaan kuluvalla viikolla siepannut? Miten onkaan pompannut esiin ainakin sata ärrrrsyttävää seikkaa. Ja kaikki johtavat samaan tekijään… aiemmin mainitsemaan armaaseen. Nyt vaan on ärsytyskynnys niin matalalla, että pakko päästellä. Kaikki nämä koettu 24 tunnin sisällä!

Eilen kotiin tullessa tulin kauppakasseineni ovesta sisään. Tai olisin tullut, nimittäin avaimet olivat jossain laukkuni uumenissa ja soitin kyynärpäällä ovikelloa. Tiedätte varmaan tunteen, kun ostokset painaa, oma laukku valuu olkapäältä, vessahätääkin olet tovin pidätellyt? Armas avaa oven just sen verran  että lukko loksahtaa, rakoa jää maksimissaan kolmen sentin verran ja palaa hommiinsa (= imurointi). Siinä sitten tunget jalkaa avatakseksi ja taituroit ostoskassien kanssa. Ja nyt se kaikkein pahin; jos eteisessä on vaatekaapit ja kenkähyllyt vasemmalla puolella, niin miksi ne ukon kengät on satavarmasti oikealla puolella? Kaikki kengät; lenkkarit, Reinot, Crocsit, arki- ja hallikengät.  Kuin ne ei voi olla samalla laidalla kuin muidenkin kengät? Vaihtoehto on loikkia yli, astua päälle tai taituroida välistä runnomatta. Grrr!
Sitten kun olen helpotuksesta toiletissa huokaissut, niin eikös silmiini osu ne wc-paperirullan hylsyt. Ei ole jaksettu roskiin asti viedä, siinä odottavat siirtäjää altaan vierellä. En jaksa käsittää tätäkään…

Tulee pian hetki, jolloin on tehtävä ruoka ja harkkapäivänä tapana tehdä jotain nopeaa pastaa. Ostan usein normipussin (500g?) pastaa, josta kerralla syö kyllä enemmän kuin neljä henkeä. Eilen perjantaina oli vain tarkoitus tehdä pojille pasta. Armaani pääsi hoitamaan pastan, kuten nykyään usein arkena ollessaan 'kotimies'. Eikös vaan, koko pussin kosautti kattilaan. On siinä kahdella pojalla lapioimista kera salamikastikkeen! On kuulemma pasta niin edullista, ettei siinä nyt talous kaadu. Diudiu!

Illalla saunotessa armaalla on tapana nauttia se saunaolut lauteilla. On hän laittanut myös saunatuoksun ja laudeliinat kera niskatyynyjen. Ja arvatkaa, missä se ainut tölkki töröttää kun aamulla menen harkkakassia pakkaamaan? Niin, siinä pesuhuoneen hyllyn kupeessa. Ei ole ei mennyt keräyskassiin…huoh!
Tähän on helppo jatkaa ihmettelyä niistä hänen pelivaatteistaan. Ne roikkuu kuivamassa jo toista viikkoa -vai oliko se kuukautta? Ei ole kerennyt pakata pelikassiin vaikkei ole kerennyt pelaamaankaan. Nehän on tosi kivat ja viehättävät ja raikkaat! Puuuh!

Olen jo niin tottunut valmiiseen aamupalakattaukseen että nolottaa. Viikonlopun ylellisyyttä kieltämättä, kun jougurtti marjoineen ja leipä odottaa höyryävän kahvin kanssa. Ja kahvia riittää. Meitä juo aamukahvia kaksi aikuista, seniori-juniori vain harvoin on hereillä normiaikaan. Ja sitä kahvia on tiputettu kahdeksan kuppia. Joka päivä. Juojia max.3. Sippasee! Onhan se kyllä haastavaa vähentää loogisesti…

En ole vuosiin allekirjoittanut lausetta, että naisia saa aina odottaa. Meillä kyllä se on ukkokulta, joka viimeisenä autoon istuu. Olen jo kerennyt kääntää auton lähtövalmiuteen. Siksi myös usein olen ratissa. Minun ajotavassani ja auton hallinnasshan ei ole valittamista. Se on edelleen kuin oppikirjasta tai kelpaisi malliesimerkiksi mihin ja milloin vain! Tästä naistenpäivänä voimme olla varmasti samaa mieltä muidenkin kohdalla. Entäs kun ajellaan jäähallilta iltapäivän korvilla takaisin…
Autossamme on joku säästö-eko-keke-vihreä-ideologia eli kun pysähdyksissä 'vapaalla' esim. liikennevaloissa, sammuu moottori. Ja kun laitat kytkimen pohjaan laittaaksesi vaihteen päälle, auto taas starttaa. Toiminnon saa pois napista. Juu ei, mies ei kytke sitä pois vasta kuin siinä ekoissa liikennevaloissa, kun auto on eko-tilassa. Siinäkin niin, että heti välittömästi starttaa, painaa napin ja sitten auto rupsuttaa tyhjäkäynnillä. Kun se kerran jo sammui, niin eikö voisi startata sitten lähtiessä???
Kun olimme matkanneet kymmenisen kilometriä, oli pakko kysyä jotta muistaako hän, missä olis se pissapoika? Tuulilasi oli jo ihan harmaana roiskeista, edellä ajavan kyllä jonkinmoisena hahmona erotti, auton väri oli arvoitus. Mikä on, ettei raaski ruikkia vettä? Vai liekö tässä ero, kun minusta nestettä saa lisätä lähes päivittäin?

Oli meillä viime viikonlopulla puhetta, että valot pihapuista voisi ottaa pois. Lähdin suosiolla rempomaan piuhoja irti ja samalla huputtamaan havuja kevätauringolta. Arjen ärsytykset oli purettu.
Ja todellisuuden nimissä on mainittava, että paljon se armaanikin tekee. Huomasittehan?

Myönnän vielä, olen ihan tyytyväinen nainen ja suht temperamenttinen ja onnellinen avovaimo <3.



2.3.2014

Suunnittelemattomaton viikko

 Lomaviikko meni. Ei tullut talviurheiltua eikä juurikaan ollut mitään suunnitelmissa. Mieluiten olisin maannut palmun alla, lämpimässä ja polttavassa auringossa. Vaan ei, näillä mennään nyt. Ehkä ensi vuonna toisin?


Lomaviikolla pääsi nauttimaan orastavasta keväästä, ihanaa. Aurinko lämmitti jo.
Oman hyvän olon lisäksi oli mukava tehdä suunnittelemattomalla viikolla perheen kanssa yhdessä, mitä milloinkin. Kävimme keilaamassa, leffassa, syömässä ulkona pariin otteseen. Kun päivät olivat vapaa, oli mukava hengailla vaikka satamassa ihmettelemässä yhtä uponnutta paattia.
Ja kun pojan ehdoilla mentiin, viikkoon kuului myös jäähallit. Omien vuorojen lisäksi kävimme seuraamassa 'aikuisten' treenejä sekä isojen poikien peliä.

Ei sikäli, etten olisi pojan riennoissa viihtynyt, mutta mukava oli puuhata omiakin.
Rakastan aurinkoa ja sen tuomaa valoa, mutta… ne pölyt! Olihan se pakko putsata kotia kevätkuntoon. Onneksi ukkokulta on ahkera imurin käyttäjä!

Päivän puuhailujen jälkeen oli mukava nauttia kauniista, saaduista kukista ja maukkaista iltapaloista. Toisinaan heittäydyin Downton Abbeyn tarinaan. Tekemättömällä kotihetkellä jäin vaihteeksi koukkuun palapeleihin. Mikälie kilpailuvietti jylläsi, mutta pakko oli saada tuhat palaa kasaan näppärästi. Pariin otteeseen ;) . Kasaamisen jälkeen pakkaan ne takaisin laatikkoon ja vinttiin odottamaan uutta elämää.

Lomaviikko meni, leppoisaa oli. Aikansa kutakin, kuten on tapana todeta.
Onneksi on työ, johon on mukava palata. Hyvillä mielin jatkan arkea. Toivon lisää aurinkoa ja lämpöä!