27.10.2014

Ihmettelen, pedagogina ja äitinä.

Nimittäin juniorijääkiekon järjestäjää, maksavan vanhemman sekä harrastavan lapsen pyhää liittoa.
Olen yksi niistä tuhansista äideistä, jonka poika pelaa suurella intensiteetillä ikäistensä joukkueessa. Olen erittäin ilahtunut juniorini motivaatiosta harjoitteluun, pikkuhiljaa kehittyvään taitoon ja ennen kaikkea pienen ihmisen uskoon ja toivoon lajiaan kohtaan. Haaveissa kun siintää unelma-ammatista.
Mutta... Kumilätkä vieköön, miten muutama seikka ei mene kasvatus- ja opetuspedagogin jakeluun, äidistä puhumattakaan.


Ei kenellekään yllätys, että lapsen harrastus saattaa maksaa yllättävän paljon suhteessa perheen menoihin. Moni aikuinen harrastaja on kertonut "uransa" tyssähtäneen silloin omien vanhempiensa taloudellisen tilanteen heikkouteen. Enkä ihmettele. Mutta meidän kohdalla tästä ei ole nyt kiukussa kyse. Menot joukkuessa ovat hyvin perusteltuja ja asiallisia, ne ovat tiedoksi jokaiselle perusteluineen saatettu. 

Meihin huoltajiin mahtuu monenlaista kommentoijaa. Itse en ole sieltä hiljaisemmasta päästä, mutta useaan kertaan olen kokouksessa kuullut sanottavan, että maksavana huoltajana minulla on oikeus saada tiedolle ja kysymyksille sekä peräti poikani tekemiselle jäällä vastinetta. Joten katson oikeudekseni edelleen kysä ja ihmetellä ;) .

Ihmettelen, nro 1.
Pelaaja-aines on jaettu kahteen joukkueeseen. Tässä joukkuejaossa on ollut ideologia (painotan aikamuotoa). Ideana oli, että jokainen pelaaja pelaa oman tasoistensa seurassa ja jokaiselle tulisi peliaikaa mahdollisimman samanvertaisesti. 
Joukkue, sanottakoon tässä vaikka 'Napit', piti sisällään n. 15 pelaajaa ja joukkue 'Nepparit' vain 10 pelaajaa. Yhtenä perusteluna oli pelaajien ikäjakauma, kahden vuoden väliin menevät pääsääntöisesti lähes kaikki. Ainahan poikkeus vahvistaa säännön. 
Olen nähnyt molempien joukkueiden pelaavan. Ei ole lainkaan sama, onko pelaajia min.10 vai max. 15. Se on se jäällä vietettävä aika, jonka lapsi noteeraa ja jonka takia tätä harrastaa. Ja sitten istutetaan toisia enemmän penkillä kuin toisia. 
Miten tämä ei mene jakeluun? Joo, kyse voi ilman muuta olla taitotasosta, mutta kun ei. Nytpä on keksitty siirtää vielä tuolta 'Neppareista' muutama mussukka 'Nappien' vaihtopenkin jatkoksi. "Kierrätetään!" Jurppii, kenen ilo tai edes hyöty? En ymmärrä? Ja kun kierrätys koskee vain muutamia ja yhdensuuntaisesti. Vanhempana jurppii.

Ihmettelen, nro2.
Tämän vaihtoilmiön johdosta seuraa ainakin kaksi huomioitavaa seikkaa. 
Ensinnäkin itse pelaajan kokemus. Onko se positiivinen siirretyn kaverin vai 'Nappi'-joukkuekaverien kantilta? Rohkenen väittää ettei kummallekaan. Pelaajamäärän kasvaessa peliaika pienenee ja mitä saa yksi tai kaksi "ulkopuolista" joukkueessa aikaiseksi? Kuin varkain myös nämä siirretyt kaverit ihmettelevät, miksi? Onko kyseessä rangaistus vai kunnia?
Toinen seikka liittyy vanhemman näkökulmaan. Maksanpa tuplaosallistumisen, molemmat joukkueet ottavat maksun jääajasta. Lisäksi tulipa ylimääräinen keikka jäähalliin. Saattaapa joutua kotona psyykkaamaan pikkukaveria moisesta muutoksesta. Nimittäin pukukoppikeskusteluissa siirrolla ei ole kovin positiivinen maine... Äitinä harmittaa.

Ihmettelen, nro 3.
Ehkä kaikkein painavin asia... Kannustaminen. Uskallan väittää, että pienelläkin kannustamisella on muistijälki. Eipä ole korviin kuulunut, ei harjoituksissa, ei peleissä, toivottavasti edes pukukopissa, edes joskus. En aio tarkemmin avata aikuisen toimintaa tässä kuviossa. Ei pysty. Pedagogilla kiehuu.

Ihmettelen, nro 4. 
Seura noudattaa Nuori Suomi Finhockeyn ideologiaa. Pitäisi noudattaa. Ei täsmää ohjeet eikä oikein toimintakaan. Eli joku toimii ominpäin ja kukaan ei valvo. Pedagogia kypsyttää. 

Ihmettelen, nro 5.
Oikeudenmukaisuus, tasavertaisuus, vastuullisuus, kannustaminen. Missä? Pedagogi ihmettelee, äiti odottaa.

Pitkään ei voi odottaa...

2 kommenttia: