2.3.2014

Suunnittelemattomaton viikko

 Lomaviikko meni. Ei tullut talviurheiltua eikä juurikaan ollut mitään suunnitelmissa. Mieluiten olisin maannut palmun alla, lämpimässä ja polttavassa auringossa. Vaan ei, näillä mennään nyt. Ehkä ensi vuonna toisin?


Lomaviikolla pääsi nauttimaan orastavasta keväästä, ihanaa. Aurinko lämmitti jo.
Oman hyvän olon lisäksi oli mukava tehdä suunnittelemattomalla viikolla perheen kanssa yhdessä, mitä milloinkin. Kävimme keilaamassa, leffassa, syömässä ulkona pariin otteseen. Kun päivät olivat vapaa, oli mukava hengailla vaikka satamassa ihmettelemässä yhtä uponnutta paattia.
Ja kun pojan ehdoilla mentiin, viikkoon kuului myös jäähallit. Omien vuorojen lisäksi kävimme seuraamassa 'aikuisten' treenejä sekä isojen poikien peliä.

Ei sikäli, etten olisi pojan riennoissa viihtynyt, mutta mukava oli puuhata omiakin.
Rakastan aurinkoa ja sen tuomaa valoa, mutta… ne pölyt! Olihan se pakko putsata kotia kevätkuntoon. Onneksi ukkokulta on ahkera imurin käyttäjä!

Päivän puuhailujen jälkeen oli mukava nauttia kauniista, saaduista kukista ja maukkaista iltapaloista. Toisinaan heittäydyin Downton Abbeyn tarinaan. Tekemättömällä kotihetkellä jäin vaihteeksi koukkuun palapeleihin. Mikälie kilpailuvietti jylläsi, mutta pakko oli saada tuhat palaa kasaan näppärästi. Pariin otteeseen ;) . Kasaamisen jälkeen pakkaan ne takaisin laatikkoon ja vinttiin odottamaan uutta elämää.

Lomaviikko meni, leppoisaa oli. Aikansa kutakin, kuten on tapana todeta.
Onneksi on työ, johon on mukava palata. Hyvillä mielin jatkan arkea. Toivon lisää aurinkoa ja lämpöä!

4 kommenttia:

  1. Hauska tuo palapeli! Onko se oikeasti koholla jostain kohdista vai optinen harhako silmissäni? Kyllä tästä jo töihin joutaa, mutta poikien herättely aamulla on homma, jonka jättäisin tekemättä, jos ei olis pakko.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina, ihan on littana, perinteinen palapeli. Mutta nyt kun sanot, näyttää 3d'ltä.

      Poista
  2. Ei onneksi ollut teidän lomapaatti tuo yksi?!

    VastaaPoista