Lajijunttius?

Kansainväliseltä kiekkoleiriltä Vierumäeltä kesällä 2013.

Perheemme junorin intohimo ja näin ollen siis koko perheen harrastu on jääkiekko. Minun onneni on, että poikani on syttynyt juuri kiekolle eikä pallolle, painille tai vaikka uinnille. Näitä em.lajeja en lainkaan väheksy, mutta olen pienestä pitäen seurannut jääkiekkoa. Siinä lajissa viehättää nopeatempoisuus, taktiikka ja erilaiset taitajat. Juniorikiekossakin löytyy näitä eritasoisia taitajia.

Koko perheen harrastukseksi se tulee taloudellisen ja aikataulullisen näkökulmasta. Luin vähän aikaa sitten artikkelin, jossa kerrottiin ko.lajin budjetiksi 2 200€ / vuosi, ja tähän summaan ei kuulu varusteet. En oikeastaan ihmettele, miksi meillä ei ole muutamaan vuoteen "ollut varaa" perheen yhteisille, pitkille lomamatkoille. Ei sekään aina selitä, sillä kaikki harrastaminen maksaa ja jokainen elää tulojensa mukaan, mutta....
Kolmena iltana viikossa on ainakin tunnin mittaiset harkat. Meillä matkaa jäähallille tulee reilut 15 km, joten edestakaisin ei tohdi ajella.

Mutta itse harrastaminen. Tässä kun on kolme vuotta seurannut juniorikiekkoilutoimintaa, niin kyllä meitä vanhempia on joka lähtöön. Väittäisin, että kolmasosa rehaa lapsensa puoliväkisin harkkoihin. Kenen ilo, herää kysymys? Sitten se "tuleva nhl-kiekkotähti" makoilee ja rusettiluistelee harkat sekä ottelut ihan itekseen. Ja vanhemmat komentaa kaukalon laidalla äänihuulet kireänä.
Ja rohkeneeko valmentaja tehdä mitään? Vai antaako kaikkien kukkien kukkia ;). Nyt vielä alle kymmenvuotiailla ainakin antaa...

Sitten on joukko niitä intohimoisia ja motivoituneita. Väitän poikani kuuluvan tähän. Usein myös luuloja on ihastuttavan paljon enemmän kuin hallittavaa taitoa. Heillä luistelutaidoissa on jonkin verran eroja, mutta selkeä syy-seuraus-suhde on harjoituksiin osallistuminen. Eli ihan luistelutaidon treenaaminen. Oma poikani lämii ja vatkaa kiekkoa useaan otteeseen päivässä, mutta se on vain yksi osa jääkiekosta. Luistelemista ei voi kun jäällä treenata. Motivaatiota on pakko löytyä, muuten ei jaksa. Siksi kai onkin ne yleisöjäät ja rusettiluistelut!

Pariin otteeseen on äidin myötäelämistäkin kysytty, sillä näin talvisaikaan lisäkustannuksia on tullut muutaman lasilyhydyn verran, grrr! Yksi ikkuna on myös saanut tuta...
Toki katselen poikani pelaamista "äidin rakkaus&ylpeys"-silmälasien läpi, mutta voi jösses, se on kovapäinen. Yhtään ei kestä ottaa kommenttia tai palautetta vastaan. Niitähän minulla olisi ;) . Jos kundi omaa luistelukykyä, mailankäsittelytaitoa sekä lyöntitarkuutta, niin pakettion usein toimiva. Mutta se jääräpäisyys ja omiin taitoihin 90%:sti luottava...huoh... Ja kyseessä joukkuelaji!

Niin toivon, että valmentajat kertoisivat realistisesti jo näille junioripelaajille missä mennään. Ei sitä suoraan tarvitse alas ampua, mutta voisihan sitä asiallisesti ja opettavaisesti päivittää. Meissä vanhemmissahan arvostelijoita riittää! Ei voi kun toivoa, että nämä tulevaisuuden toivot ovat rautaisella itsetunnolla varustettuja, sen verran kovaa on kommentointi katsomossa. Jokaisella pelaajalla on varmasti joku vahva taito, mutta kehittämistäkin riittää. Kenties näin löytyisi hyvää katsojillekin.
Itse yritän vain muistuttaa, että tätä harrastetaan niin kauan kun pojalla intoa riittää. Muihin lajeihin ei ole nyt aikaa eikä halua, siksi junttimaisesti pysymme kiekkoilevina.

Kuvat ovat viime kesän kansainväliseltä kiekkoleiriltä Vierumäeltä.