Hiomattomia ja hiottuja timantteja

Vaikka kuinka kelloja käännetään tai valoisaa aikaa tulee lisää, silti aika on kortilla. Aurinkoinen, lämmin ilma liikuttaa ja sisätiloissa en malttaisi olla. Syy-seuraus-suhtessa siis koneen äärellä olo pienenee. Selityksen makua, mutta en vain ole kerennyt kirjaamaan ajatuksia. Itse harmittaa, sillä niin paljon viimeiseen kymmeneen päivään mahtuu. Mutta tipotellen…

Viikko sitten saimme ilon ja kunnian juhlistaa nuoren miehen konfirmaatiojuhlaa. Niin kuin olettaa saattaa, juhlaa vietettiin loistokkaasti ja makoisasti iloisessa ja väkirikkaassa juhlajoukossa. Juhlan sankari edusti upeasti!
Juhlista palattuani tajusin, kuinka pian näistä pienistä taaperoista kasvaakaan aikuisuutta kohti meneviä nuoria teinejä ja pian nuoria aikuisia. Kuinka paljon sitä äitinä toivookaan onnistuvansa kasvatustehtävässään ja luodessaan turvallista pohjaa lapsensa tulevaisuuteen?!
Itselläni kun on vain se yksi ja ainoa lapsi, tuntuu huoli ja vastuu toisinaan pelottavan suurelta.

Tulevaisuutta kun tähyää, mieleen tulee se läheisten tukiverkko, joka on kultaakin kalliimpaa.
APUA, minun mussukallani ja tulevaisuudessa, ketä siihen kuuluu??? En voi luottaa uusperheen mukana tulleeseen nk. velipuoleen. En vain voi, vaikka kuinka toivoisin…ihmettä toki voi odottaa.

Sen sijaan toivoisin pojalleni läheisiä ihmisiä juuri näistä tämän hetken läheisistä. On rakkaiden kavereiden lapsia, hekin perheensä ainoita (tällä hetkellä ainakin:) ) ja on "suurperheitä" useine lapsineen sekä tietty minun rakkaat ystävät.
Toivoisin, että näistä teineistä tai junioreista olisi itsestään selvää olla osa meidän arkea ja juhlaa. Olisi mahtavaa olla luottamuksen arvoinen jo nyt ja kyetä turvaamaan edes hippusellisen tulevaa heidänkin ajatusten myötä. Jo nyt nämä "nuoret lapset" ovat meidän juniorin suuri idoleja, ihan pelkällä olemuksellaan ja käytöksellään. Toisten kanssa leikki on paras yhteys, toisten kanssa taas pelit, toisinaan riittää vaan yhteinen tekeminen vaikkain suuremmalla ja aikuisten joukolla. Tärkeintä on vain se huomiointi ja toiselle omistettu aika. Eipä se ole ydinfysiikkaa meidän aikuistenkaan kesken… Ajatusta ja aikaa!!!

Se vaatii vain aktiivisuutta. Peiliin on katsottava. On oltava enemmän läsnä ja kuulolla. Näiden hiomattomien timanttien aika vaan on myös kortilla. On vain pakko luottaa meidän aikuisten luomaan verkkoon, antaa tilaa ja tunkea yhteyteen useammin.

Viimeisen parin viikon ajan olen itse saanut nauttia läheisten, omien ystävieni, niiden hiottujen timanttien seurasta ja luottamuksesta. Taas totean, etten pärjäisi ilman teitä! Viime viikosta isolla sydämellä teitä halaan S, T, A, S, U, K, S, H!
Toivottavasti minun ei tarvitsekaan!